Tänään aion myös saada ns. vaalisukat valmiiksi. Aloitin sukkien kutomisen presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella ja koska kierros oli niin jännä, ensimmäinen sukka valmistui huippunopeudella. Toinen sukka olikin määrä kutoa toisella kierroksella mutta kyseisen kierroksen jännittävyys ei ollut ihan ekan luokkaa, joten sukka jäi pahasti vaiheeseen. Sitten keksittyäni alkaa kutoa tilkkupeittoa vaaleanpunaisesta (!) ja vaaleista langoista, ei tummanharmaa sukka enää kiinnostanutkaan. Nyt alkoi taas kiinnostaa. Kyllä se motivaatio näköjään aina jostain ja joskus tulee. Aiemmin en voinut kuvitella lopettavani jotain käsityötä kesken ja aloittaa uutta. Mutta siis, sehän on kerrassaan järkevää! Joskus on tarve tehdä suurempaa työtä, joskus pienempää, pikkutarkkaa, voimaa vaativaa, kuvioneuletta, ainaoikeaa... Nyt taas nautin jokaisesta tummanharmaasta silmukasta jonka työ etenee.
Leppoisaa eloa risteyksessä pyrkii leppoisuuteen. Päämääränä on siis voimaannuttavien asioiden löytäminen arjesta. Mikään mestari en ole. Tähän mennessä löytämiäni asioita on muunmuassa neulominen (kutsun sitä kuitenkin kutomiseksi!), blogien ja sisustuslehtien luku, liikunta, peltomaisema... Tervetuloa kanssani
etsimään!
Kuva on otettu jouluna, jolloin lunta ei vielä ollut. Aamuhämärissä.
Tulin vastavierailulle. Onnea uudelle blogille ja mukavaa aurinkoisen päivän jatkoa!
VastaaPoistaAhaa, tässä siis OLIKIN tällainen vastaa-nappi. Kivaa kun kävit ja iloa viikkoon!
PoistaKiitos vierailusta! Mietin, että olisikohan pitänyt vähän pohtia ensin ja avata blogi vasta sitten. :) Tyhjää siis vielä, mutta tekstiä ja kuvia on luvassa kyllä pian.
VastaaPoista